Kuukaudessa 72 223 kävijää – miksi kaupunginmuseo on mahtava menestys?


hkm-HHelsingin kaupunginmuseo avasi uuden museon Senaatintorin kulmalla toukokuun alussa. Museo keräsi valtavasti mediahuomiota ja kaupunkilaiset ottivat sen heti omakseen. Ensimmäisen kuukauden aikana museossa on käynyt 72 223 kävijää. Vau! Kaupunginmuseon budjetissa oli arvioitu koko vuoden kävijämääräksi kaikissa toimipisteissä yhteensä 130 000 kävijää.

Omien havaintojeni mukaan kävijäkunta on nuorentunut ja ihmiset puhuvat kaikkialla uudesta museosta.

Mitä museo teki oikein?

Museon Visio

Museon Visio

Kaupunginmuseo ei vain avannut uutta toimipistettä, vaan mietti syvällisemmin, miksi se on olemassa. Kaikki alkoi jo monta vuotta sitten strategiaprosessissa, jossa minäkin johtokunnan puheenjohtajana sain olla mukana. Näissä kiteytyi museon visioksi ”Jokaisella on mahdollisuus rakastua Helsinkiin.” Tämä on kaiken ydin: museo antaa mahdollisuuksia tuntea Helsinki, oli museokävijä sitten paljasjalkainen helsinkiläinen, maahanmuuttaja tai turisti.

Tätä visiota on toteutettu määrätietoisesti. Museo tarjoaa tietoa ja elämyksiä, joissa voi löytää Helsingin uudelleen: lastenkaupunki, aikakone ja Helsingin valitut palat. Museo ei ole vain vanhojen esineiden näyttely. (Eivät toki muutkaan ammattitaitoiset museot sitä ole.)

Vielä kolme pointtia (eikös tämäkin sanonta jouda jo museoon…)

1) Museum of Broken Relationships on nerokas veto. Kroatiasta peräisin oleva näyttely esittelee tavallisten ihmisten historiaa ja tarinoita koskettavalla tavalla. Lisäksi se osallisti ihmiset osaksi museota jo ennen avajaisia, kun ihmiset saivat lähettää omia tavaroitaan ja tarinoitaan. Näyttely ei vetoa vain tunteisiin, vaan se pistää myös miettimään koko museon konseptia. Miksi joku esine katsotaan niin arvokkaaksi, että se halutaan laittaa esille museoon? Tässä tapauksessa merkitys syntyy yksittäisen ihmisen kokemuksesta, kun taas yleensä museoon on tallennettu koko yhteisölle tärkeitä esineitä. Näyttely myös opettaa museokävijän siihen, että näyttelyt vaihtuvat, kuten taidemuseoissakin ja museoon kannattaa siksi tulla uudelleen.

2) Museo on silmiinpistävän avoin ja ajankohtainen. Museon aulassa saa hengata trendituoleilla eikä sisäänpääsymaksua ole. Kirjoitin vuonna 2013, kuinka vaikuttuneita olimme Liverpoolin museosta, kun kävimme siellä tutustumismatkalla. Sieltä matkalta jäi elävästi mieleen museossa pyörivien kaupunkilaisten määrä. Museon johtaja sanoi, että he eivät tietenkään halua laittaa pääsymaksua. Miksi he haluaisivat estää kaupunkilaisten tulon museoon? Niin, miksi museoissa on yleensä pääsymaksu, mutta kirjastoissa ei? Uusi kaupunginmuseo on tunnelmaltaan ja ulkoasultaan täydellisesti Helsinki 2016 – juuri sellaista kaupunkia, jota Nyt-liite hehkutti viime viikolla.

3) Lähihistoria ja arjen muistot ovat keskeinen osa uutta museota. 70-luvun mummolassa voi koskea esineisiin, Kasari-kokoushuoneessa voi fiilistellä 80-lukua ja näyttelyssä voi tutustua Helsingin skeittarikulttuuriin. Ihmiset haluavat käsitellä omaa menneisyyttään ja museot voivat tarjota siihen mahdollisuuden, Kaiken ei tarvitse olla vanhaa, arvokasta ja vitriinissä. Kaupunkilaiset voidaan ottaa mukaan tekemiseen. Vantaan kaupunginmuseo toteutti tämän onnistuneesti Rock’n Vantaa –näyttelyssä. Itse olin järjestämässä viime vuonna Viimeinen M-juna -tapahtumaa, josta tuli uskomaton menestys.

Miten voimme luoda samanlaisia menestystarinoita?

Kaupunginmuseo ei ole ainoa menestys. Kaupungin taidemuseo uusi kasvonsa vuosi sitten ja nyt se on HAM. Museoilla tulee olla oma ääni ja oma profiili, jotta ne olisivat kiinnostavia. Kaikki kohisevat Myyrmäen Artsista. Oliko kukaan kuullut samasta paikasta kun sen nimi oli “Vantaan kaupunginmuseo / Kuvataideasiat / Näyttelysali”?

Helsingin kaupunki on tekemässä jättiuudistusta organisaatioonsa. Uudistuksessa on monia hyviä puolia, mutta yhtenä suurena uhkana on, että menetämme pienten kulttuurilaitostemme ketteryyden. En kaipaa jokaiselle laitokselle omaa johtokuntaa, mutta itsenäisyyttä kylläkin. Uudistuksessa pitää varmistaa, että museot pystyvät jatkossakin luomaan itsensä näköisiä näyttelyjä. Byrokratian ei pidä lannistaa tekemisen iloa.

Entä Guggenheim?

Guggenheimin taidemuseon rakentaminen on edelleen pöydällä. Lähtökohta museon tekemiselle ei voisi olla erilaisempi kuin kaupunginmuseolla. Guggenheimia on perusteltu erityisesti turistien houkuttelemisella, kun taas kaupunginmuseo on leimallisesti meidän oma museomme. Tässä on iso ero ja se on varmasti ollut yksi syy jyrkkiin reaktioihin Guggenheimia vastaan, kun sitä ei olla koettu omaksi. Toisaalta tämä jaottelu on turhan mustavalkoinen: toki Helsingin kaupunginmuseokin houkuttelee turisteja Helsinkiin ja toisaalta Guggenheim tekisi Helsingistä entistä paremman museokaupungin tarjoamalla helsinkiläisille maailmanluokan taidenäyttelyjä, joita ei muuten tänne saataisi.

Itse en pitänyt viime päätöksentekokierroksella Guggenheimin taloudellista yhtälöä järkevänä. Sen jälkeen on vielä venäläisten turistien määrä laskenut valtavasti. On toki hullua, että valtio kaataa Talvivaaran kaivokseen kymmeniä miljoonia kuussa, kun sijoittamalla Guggenheimiin luotaisiin paljon pienemmällä panostuksella suuri määrä työpaikkoja turismiin ja palveluihin. Mutta ilman valtion rahoitusta yhtälö ei toimi.

Onneksi meillä on jo nyt maailmanluokan museo. Menkää ja kokekaa!

Museon ovet ovat sepposen selällään niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Museon ovet ovat sepposen selällään niin fyysisesti kuin henkisestikin.