Miksi äänestän Antero Vartiaa?


Antero VartiaKaksissa edellisissä eduskuntavaaleissa minun on ollut helppo valita, ketä äänestän, sillä olen ollut itse ehdolla. Nyt keskityn kunnallispolitiikkaan enkä ole mukana näissä kisoissa. Valintani on silti helppo. Äänestän Antero Vartiaa.

Tutustuin Anteroon muutama vuosi sitten Etelä-Helsingin vihreiden kokouksessa, jossa kannustin häntä aktivoitumaan politiikassa. Sen jälkeen olemmekin käyneet monet hedelmälliset keskustelut Suomen ja maailman tilasta. Nämä keskustelut ovat vakuuttaneet, että Antero ymmärtää, mitä politiikassa pitää korjata. Anteron huikea eurovaalikampanja taas osoitti, että Antero on tosissaan pyrkimässä korjaamaan asioita.

Anteron vaaliteemat näissä eduskuntavaaleissa ovat myös ne kaikkein keskeisimmät: työ ja energia.

Tarvitsemme Suomeen uutta työtä. Muuten meillä ei ole varaa nykyiseen hyvinvointiin. Antero tiivistää hyvin, että työttömyys ei ole työttömien saatikka yritysten vika, vaan toimimattoman järjestelmän. Nyt palkkaamiseen liittyvät maksut ja verot sekä sosiaaliturvaan liittyvä byrokratia estävät tehokkaasti työpaikkojen syntymisen ja yritysten kasvun. Tämä on korjattava kestävällä ja sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.

Tarvitsemme myös uutta energiaa. Antero on tuonut esiin, että Suomessa ollaan jäämässä täysin jälkijunaan uusiutuvan energian hyödyntämisessä. Aurinkopaneelien hintojen lasku on mullistamassa koko energiamarkkinat. Meillä on tuhannen taalan paikka päästä eroon riippuvuudestamme venäläiseen hiileen, kaasuun, öljyyn ja uraaniin, luoda kymmeniä tuhansia työpaikkoja ja torjua ilmastonmuutosta, jos vain pelaamme korttimme oikein.

Lisäksi Anterolle pitää nostaa hattua, että hän on luonut mahtavan Mattolaituri-ravintolan ja on nyt investoimassa Hernesaaren Löyly-saunaan. Me tarvitsemme juuri tällaista yrittäjyyttä ja uskallusta luoda uutta.

Suosittelen lämpimästi:

Antero Vartia, numerolla 87 vihreiden listalla Helsingin vaalipiirissä.