Joulujuhlat ja suomalaisuus


Joulun lähestyessä on taas keskusteltu koulujen joulujuhlista ja niiden uskonnollisuudesta. Viime aikoina on myös julkaistu monia tutkimuksia suomalaisten kasvavista tulo- ja luokkaeroista. Näissä molemmissa ilmiöissä on kyse siitä, mikä on yhteistä suomalaisuutta ja mikä ei.

Vihreiden kampanjaleijonan hengessä yritän pyöritellä omia ajatuksiani aiheesta.

Ensinnäkin joulujuhlien perinteinen vietto kouluissa on ehdottomasti sallittava. Enkeli taivaan -virsi tai joulukuvaelma ei ole sellaista uskonnollisuutta, josta meidän pitäisi luopua uskonnonvapauden takia. Kristinusko on osa suomalaista kulttuuria eikä niitä voi väkivalloin erottaa. Vaikka tätä mieltä olenkin, en väitä asiaa yksinkertaiseksi tai loppuunkäsitellyksi. Johonkin raja pitää vetää. Kouluissa pitää pohtia uskonnon roolia, kun yhä pienempi osa suomalaisista kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Vaikka joulujuhlissa laulettaisiin jumalalle kunniaa, niin joulukirkkoon ei pidä kirkkoon kuulumattomia oppilaita pakottaa.

Oleellisempi asia on koulujen uskonnonopetus. Minusta oman uskonnon opetuksesta tulisi kouluissa luopua ja alkaa opettaa kaikille yhteistä uskontotietoa. Tähän on monta hyvää syytä. Jos kerran haluamme opettaa maahanmuuttajille kotimaamme historiaa ja kulttuuria, tulee heidän tietää myös omasta uskonnostamme. Nyt muslimimaahanmuuttajat ovat omassa pienessä ryhmässään opiskelemassa omaa uskontoaan eikä kukaan tunnu tietävän, mitä heille opetetaan. Onko järkevää jaotella oppilaita tällä tavalla? Toisaalta kirkkoon kuulumattomien elämänkatsomustieto jättää sitä opiskelleiden yleistietoon suuria aukkoja koskien uskontoa. Eikö olisi kaikkien kannalta parasta, että kouluissa opiskeltaisiin yhtä yhteistä uskontotietoa, jossa opiskeltaisiin kaikkien maailmanuskontojen pääasiat ja oman luterilaisen uskontomme historia ja pääpiirteet muita tarkemmin? Jokainen perhe voisi itse hankkia lapselleen oman uskonnon kasvatusta seurakuntien leireillä ja vastaavissa tilaisuuksissa.

Suomalaisissa kouluissa ollaan uuden tilanteen edessä. Mutta myös laajemmin yhteiskuntamme on muuttumassa. Suomalainen hyvinvointivaltio on käymässä taloudellisesti mahdottomaksi. Kansallisvaltioiden suljettujen talouksien maailmaan rakennettu malli ei enää toimi.

Hyvinvointivaltion siemen syntyi toisessa maailmansodassa. Valtiot tarvitsivat valtaviin sotaponnistuksiinsa jokaisen kansalaisen panoksen. Silloin jos joskus puhallettiin yhteen hiileen – joko pakon edessä tai pakotettuna. Suomessakin talvisodan henki hitsasi sisällissodassa taistelleet punaiset ja valkoiset yhteen.

Sodan jälkeen valtioiden piti tarjota kaikille sotaponnistuksiin osallistuneille toivoa paremmasta raunioituneessa Euroopassa. Rakennettiin taloja, perustettiin kouluja ja alettiin jakaa avustuksia köyhimmille. Valtiot perustivat yrityksiä, loivat työpaikkoja ja suojasivat omia talouksiaan tullimuureilla ja oman valuuttansa devalvoinneilla. Työväestön hyvinvointiin panostamisessa oli syynä myös kommunismin pelko. Neuvostoliitto oli maailman toiseksi mahtavin valtio. Länsimaissa piti parantaa nopeasti köyhien oloja kommunismin etenemisen torjumiseksi.

Hyvinvointivaltioon kuuluvat tulonsiirrot oli helppo perustella, sillä oletuksena oli, että jokainen ilmaiseksi koulutettu kansalainen maksoi työuransa aikana niin paljon veroja, että sillä pystyttiin maksamaan palvelut ja tulonsiirrot. Työttömyys oli matalaa ja lyhytkestoista, joten työttömyyskorvaukset eivät muodostaneet suurta menoerää. Eläkeikäisiä oli niin vähän, ettei eläkemenoista tarvinnut huolehtia.

Hyvinvointivaltioiden rakentaminen jatkui 1980-luvulle saakka. Silloin Neuvostoliiton romahdus vei kommunismin pelon pois. Samalla valtioiden suojattuja ja keskusjohtoisia talouksia avattiin yhä enemmän. Luotiin Euroopan sisämarkkinat. Maailmankauppaa vapautettiin.

Uudenlaisessa vapaassa taloudessa valtioiden ohjaus taloudesta vähentyi huomattavasti. Talouden tehokkuus nousi ja bruttokansantuotteet kasvoivat. Samalla kuitenkin talouden rakennemuutos aiheutti pysyvän pitkäaikaistyöttömyyden, suuret ikäluokat alkoivat jäädä eläkkeelle ja rajojen madaltumisen myötä maahanmuuttovirrat lisääntyivät – molempiin suuntiin.

Avoimessa taloudessa vanhanmallista hyvinvointivaltiota on vaikeampi perustella, kun kaikki kansalaiset eivät elä samanlaista polkua koulusta töihin ja eläkkeelle. Suomalainen nuori voi kouluttautua valtion varoin juristiksi, muuttaa tienaamaan Lontooseen ja muuttaa eläkepäiviksi nauttimaan suomalaisesta sosiaaliturvasta. Maahanmuuttajille kuuluu Suomen lakien mukaan saman sosiaalietuudet kuin täällä syntyneille, vaikka nämä eivät olisi työllään rahoittaneet järjestelmäämme päivääkään. Muuttoliike murentaa hyvinvointivaltion oikeutusta. Moni kysyy yhä useammin, miksi minun pitäisi maksaa jonkun toisen toimeentulotuki.

Hyvinvointivaltion kyseenalaistaminen ei perustu pelkästään muuttoliikkeiden luomiin ongelmiin, vaan toisen maailmansodan luoman “kaikkia tarvitaan”-ajatuksen murentumiseen. Nykyinen talousjärjestelmä syrjäyttää ihmisiä. Tehtaiden sulkemiset, loputtomat yt-neuvottelut ja täysin työkykyisten ihmisten joutuminen pitkäaikaistyöttömyyden vangeiksi antavat selkeän viestin, että kaikkia ei tarvita. Aivan kuin suuri osa suomalaisista olisi vain taakka tälle maalle. Ja vaikka kaikkien mittarien mukaan Suomi tarvitsee maahanmuuttajien työpanosta, on korkea maahanmuuttajien työttömyys viesti siitä, että hekin ovat tarpeettomia systeemillemme.

Hyvinvointivaltio perustui siis kansallisvaltioon, jolla oli suljetut rajat ja suljettu talous. Yhtenäinen kulttuuri auttoi yhteen hiileen puhaltamisessa. Nyt Euroopan maat ovat kaikki samojen ongelmien edessä, kun väki vanhentuu, tehtaat muuttavat ulkomaille ja muuttoliike on voimistunut.

Vanhassa hyvinvointivaltioideassa oli paljon hyvää. Siksi kai sitä haikaillaan takaisin. Pitää kuitenkin muistaa, että yhtenäisyys oli pitkälti pakotettua. Sodassa oli pakko olla mukana joukossa, Jos ei ollut, sai kuulan kalloonsa tai kuritushuonetuomion. Vielä 70-luvulla tv:stä tuli vain yhdet viralliset uutiset molemmilta kanavilta yhtä aikaa eikä rock-musiikkia kuullut radiosta. Homous oli rikollista ja sairasta. Kirkkoon kuulumattomia katsottiin kieroon. Tähän maailmaan ei ole paluuta, eikä sinne moni oikeasti haluakaan palata.

On helppo sanoa nyrkkisääntönä, että Suomessa pitää olla kaikille yhteiset lait, mutta jokainen saa lakien rajoissa elää, miten haluaa ja harjoittaa mitä uskontoa haluaa. Tämä ei kuitenkaan ratkaise ongelmia siitä, missä menee raja uskonnon ja perinteiden välillä tai sitä, miten hyvinvointivaltion rahoitusmalli sopii avoimiin rajoihin perustuvaan globalisaatioon ja EU:hun.

Minulla ei ole ratkaisua näihin ongelmiin, mutta sen tiedän, että rajojen sulkeminen ja kaikkien suomalaisten pakottaminen yhteen muottiin ei ole ratkaisu. Se juna meni jo. Positiivista yhtenäisyyttä luodaan vähentämällä tuloeroja, työttömyyttä ja vastakkainasetteluja eri ihmisryhmien välillä. Talouden pelisääntöjä on muutettava niin, että jokaista tarvitaan.

Meidän pitää rakentaa yhteistä suomalaisuutta ja yhteen hiileen puhaltamista uudelta pohjalta – perinteitä unohtamatta.

Näiden ajatusten myötä hyvää joulua kaikille!

p.s. Olen joululomalla 23.12 – 6.1. enkä lue sinä aikana blogikommentteja ja vältän muutenkin nettiä.