Pelon politiikkaa


(Kolumni, julkaistu Vihreä lanka-lehdessä 5.11.2010)

Mikä asia yhdistää minua, helsinkiläistä akateemista homoa ja turkulaisessa lähiössä asuvaa työtöntä maahanmuuttajaa? Meitä molempia pelätään. Meitä molempia myös pelotellaan.

Suomalaiseen politiikkaan on hiipimässä inhottava pelon kulttuuri. Perussuomalaiset pelkäävät maahanmuuttajia ja kristillisdemokraatit homoja. Vanhat puolueet pelkäävät näiden puolueiden nousua ja myötäilevät pelottelupuheita.

Suomen poliittisesta keskustelusta tulee mieleen yläasteen ajat, jolloin jouduin itsekin kiusatuksi homouteni vuoksi. Suurimmalla osalla meistä on huonoja muistoja yläasteelta, mutta erityisen ankeana tuon ajan muistavat yleensä homot. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten itsemurhariski on nelinkertainen keskiarvoon verrattuna. Lienee selvää, että kiusaaminen sekä poliitikkojen ja pappien puheet  tv:n keskusteluilloissa ovat osasyinä tähän synkkään tilastoon. Pelottelu ajaa ihmisiä epätoivoisiin tekoihin.

Viime aikoina on tuntunut, että suomalainen yhteiskunta on muuttumassa suureksi yläkouluksi. Seurakuntavaaliehdokkaat vaativat vaalikoneessa, että ”homot on hävitettävä kansasta”, kansanedustajille sataa uhkailukirjeitä ja hommafoorumilla lietsotaan pelonsekaista vihaa muualta Suomeen muuttaneita kohtaan. Polttopullotkin ovat jo lentäneet.

Ei tämä näin voi jatkua. En jaksa enää kuunnella löysiä puheita ”moniäänisestä kirkosta” ja ”maahanmuuttokriittisyydestä”. Ruotsissa puolueet ja järjestöt ovat ottaneet tiukan linjan pelottelupuheita levittävää Ruotsidemokraatteja vastaan. Rasistista kielenkäyttöä ei Ruotsissa hyväksytä eikä sen haluta leviävän laajemmalle. On tehty selväksi, että maahanmuuttajat eivät ole ongelma, vaikka maahanmuuttopolitiikassa ongelmia olisikin. Samoin homoilla on itsestään selvästi tasavertainen oikeus avioliittoon.

Emme voi Suomessakaan rakentaa maatamme pelolla, vaan uskolla tulevaisuuteen. Vain avoin, toisiin ihmisiin ja tulevaisuuteen luottava kansakunta voi menestyä. Samalla kun tuomisemme jyrkästi rasismin ja homofobian, pitää meidän puuttua niiden todelliseen syyhyn, eli ihmisten huoleen tulevaisuudestaan. Työttömyys ja työelämän jatkuva rakennemuutos pelottavat ihmisiä oikeasti. Politiikalla pystytään puuttumaan tämän pelon syihin, jos oikeasti halutaan. Voimme muuttaa työelämän ja sosiaaliturvamme pelisääntöjä siten, että ihmisten syrjäyttäminen työttömiksi ja leimaaminen tarpeettomiksi loppuu.

Koulukiusaajat eivät voittaneet meitä yläasteella. Näytetään, ettei maatammekaan johdeta heidän ehdoillaan.