Minä + muut = Helsinki
(Helsingin Vihreiden vaalilehden pääkirjoitus 13.10.2008)
Minä ja muut kaupunkilaiset muodostamme Helsingin. Siinä on jännite, joka kuuluu kaupunkilaiseen elämään. Kaupungissa on helppoa olla oma itsensä, yksilö. Samaan aikaan kaupunki on meille kaikille yhteinen, asumme vieri vieressä ja kuljemme samoilla junilla ja busseilla töihin.
Samoin Helsingin vihreät valtuutetut muodostavat yhden kaupungin kolmesta suuresta valtuustoryhmästä. He perehtyvät itse asioihin ja luovat oman mielipiteensä ja kantansa. Vihreillä ei ole ylhäältä johdettua ryhmäkuria. Sanelun sijaan yhteiset kannat muodostuvat avoimessa keskustelussa.
Vihreissä eri ihmisten asiantuntemuksen hyödyntäminen on johtanut hyviin tuloksiin. Olemme saaneet merkittäviä muutoksia aikaiseksi Helsingissä.
Olemme katkaisseet joukkoliikenteen kurjistumiskehityksen. Kaupungin tuki joukkoliikenteelle on kasvanut, uusia ratikkakiskoja rakennettu ja länsimetron rakentaminen aloitetaan pian.
Olemme saaneet laajennetuksi kävelykeskustaa ja suojelluksi lähiviheralueita. Olemme pitäneet tärkeänä, että kaupunkiin rakennetaan tasapuolisesti vuokra- ja omistusasuntoja.
Kannoimme vastuuta kaupungin palveluista myös silloin, kun rahat olivat vähissä ja toimintoja jouduttiin supistamaan. Olemme korostaneet uusien ratkaisujen löytämistä ja erityisryhmien, kuten maahanmuuttajien, huomioimista palveluissa.
Paljon on saatu jo aikaiseksi, mutta nyt meillä on edessämme aivan uudenlaiset haasteet: ilmastonmuutos ja öljyn loppuminen. Moni poliitikko on valmis jatkamaan nykymenoa aivan kuin minkään ei tarvitsisi muuttua, mutta me vihreät kannamme vastuuta myös tulevaisuudesta. Olemme valmiit tekemään osamme, jotta ilmasto ei muutu sellaiseksi, että Helsingissäkin vain sataa ja tuulee vuoden ympäri. Meidän täytyy luopua kivihiilen polttamisesta ja rakentaa sellainen kaupunki, jossa voi elää ilman autoa. Suuret muutokset vaativat rohkeita päätöksiä Helsingiltä – eli meiltä helsinkiläisiltä.
Jokainen meistä voi omalta osaltaan tehdä Helsingistä ja maailmasta paremman esimerkiksi säästämällä kotona energiaa ja auttamalla naapuria. Koko kaupungin kehitykseen vaikutetaan kuitenkin yhdessä tehtävällä politiikalla. Ja sinä kaupunkilaisena päätät, ketkä sitä politiikkaa tekevät.

