Sen takia tuleekin muuttaa Etelä-Esplanadi kaksisuuntaiseksi, mikä mahdollistaa Pohjois-Espan rauhoittamisen autoiluyhteyttä katkaisematta.

Yksisuuntaisella Etelä-Espalla on nyt kaksi kaistaa, joiden vieressä on suurimman osan matkaa molemmilla puolilla parkkipaikkoja. Jos nämä parkkipaikat poistettaisiin, saataisiin kadulle mahtumaan aivan yhtä paljon kaistoja kuin nyt on Espoilla yhteensä. Liikennevirrat olisi siis mahdollista siirtää sinne.

Pohjois-Espan (mm. Hotelli Kämpin) huoltoliikenteen pystyy hoitamaan poikittaisten katujen kautta. Ja voihan Pohjois-Espalle jättää kaistan autoillekin. Pääasia, että läpiajoliikenne loppuu. Espallahan ei ole niinkään kyse siitä, etteikö kävelijät sinne mahtuisi. Kyllähän Espan puistossa tilaa on ja samoin Pohjois-Espan jalkakäytävät ovat leveitä. Kyse on siitä, että autojen melu ja saasteet ja liikenneonnettomuusriskit tulee saada kadulta pois. Kahviloiden terassit muuttuisivat todella viihtyisiksi, kun läpiajoliikenne saataisiin niiden edestä pois. Sen sijaan Pohjois-Espalla voisi kulkea nopea ja toimiva pyöräreitti.

Helsingin ympäristövirasto oli tosiaan ehdottamassa kaupunginhallitukselle, että Pohjois-Espan muuttamisesta kävelykaduksi tehtäisiin kokeilu. Ympäristölautakunnassa SDP:n, kokoomuksen ja SKP:n epäpyhä allianssi kaatoi ehdotuksen. Heidän mielestään tällaista ehdotusta ei edes saa tehdä kaupunginhallitukselle! Tuntuu nämä kävelykadut olevan vaarallisia paikkoja joidenkin puolueiden mielestä!

Olisi ollut mahtavaa saada kävely-Espasta edes kokeilu. Se olisi osoittanut helposti, että homma toimii ja kävelykatu olisi voitu muuttaa pysyväksi. No, taistelu viihtyisämmän kaupungin puolesta jatkuu tämän tappion jälkeenkin. Pitää rustata valtuustoaloitteita ja yrittää vakuuttaa autoilupuolueita asian järkevyydestä.

Kesällä tuli jälleen juhlittua Pridea. Keneltäkään ei varmasti jäänyt huomaamatta, että organisoitunut nuorten uusnatsien porukka hyökkäsi Helsingin pride-kulkuetta vastaan kyynelkaasulla. Itse iskusta ei onneksi koitunut suurtakaan vahinkoa (itse en edes huomannut koko asiaa), mutta se sai aikaan varsin vastenmielisen yhteiskunnallisen keskustelun.

En kertaa keskustelua tässä. Sanon vain, että kristillisdemokraatit osoittivat taas kerran selkeästi, mitä he minusta ja kaikista muista perusydinperhemallista poikkeavista ajattelevat. Tämä ei ollut mikään yllätys. Sen sijaan kokoomus ajaa kaksilla vankkureilla, kun toisaalta puolueella on puoluekokouksen vahvistama linja homoavioliittojen kannattamisesta, mutta toisaalta puolueen kansanedustajat lausuvat kilpaa homovastaisia ja ennakkoluuloisia kommentteja. Espoolainen kokoomusedustaja Hanna-Leena Hemming veti pohjat masentavalla käsityksellään, että ”homot ovat etuoikeutettuja”.

Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille –blogista voi katsoa Hemmingin haastattelun ja sen viiltävän älykkään analyysin: http://koti.kapsi.fi/~watchman/journal/?p=722

Hyvänä puolena tästä kaikesta on se, että Pride on taas politisoitunut. Setaan on liittynyt satoja uusia jäseniä. Odotan suorastaan innolla ensi kesän Pride-kulkuetta, jossa toivottavasti ennätysmäärä ihmisiä osoittaa mieltään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasavertaisen kohtelun puolesta. Samoin odotan ensi eduskuntavaaleja ja hallitusneuvotteluja, joissa katsotaan, mitkä puolueet ovat valmiita muuttamaan avioliittolain sukupuolineutraaliksi.

Kirjoitin kaksi vuotta sitten kolumnin aiheesta Vihreään lankaan. Nyt sen lukee ihan uusin silmin. Haluammeko Helsingissä ja Suomessa kuulua siihen osaan Eurooppaa, jossa homot saavat pelätä polttopulloja vai siihen osaan Eurooppaa, joka haluaa kerran vuodessa juhlia monimuotoisia ja hauskoja kaupunkejaan, joissa erilaisilla ihmisillä on hyvä elää?

***

EUROVIISUJA JA IHMISOIKEUKSIA
(Kolumni, julkaistu Vihreässä Langassa 22.8.2008)

Terveisiä Pride-juhlista! Olin kesälomalla kolmen eurooppalaisen hyvinvointivaltion pääkaupungissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia juhlivan ja vaativan Pride-tapahtuman aikoihin.

Helsingissä Pride-kulkue oli suurempi ja värikkäämpi kuin koskaan, mutta silti varsin pienimuotoinen tapahtuma. Wienissä kulkue oli kilometrien pituinen ja pääjuhlaa vietettiin keisarillisen palatsin pihalla.

Tukholman Pride-viikosta on kasvanut Ruotsin suurin yleisötapahtuma. Pride-puistossa esiintyivät tähtiartistit, Kulturhuset muuttui Pride-taloksi ja valtaisaa kulkuetta tuntui olevan seuraamassa puoli Ruotsia.

Kaikissa kolmessa kaupungissa raitiovaunujen tai bussien katoilla heiluivat sateenkaariliput osoittamassa kaupunkien tukea tapahtumille.

Pride-juhlat ovat kehittyneet vuoden 1969 New Yorkin Stonewall-mellakoista vuosien saatossa suorastaan absurdeiksi sekoituksiksi karnevaalia, homobaarien markkinointitempausta ja mielenosoitusta. Tukholmassa ennen euroviisukonserttia muisteltiin pakollisena vakavana ohjelmanumerona Ugandan homojen vaikeaa tilannetta. Wienissä kulkue oli täynnä erilaisia rekkoja, joista kylläkin suuresta osasta myytiin alkoholia ja virvoitusjuomia eikä julistettu mitään poliittista sanomaa. Kuvaavaa oli, että suurin rekka mainosti Mamma Mia -elokuvaa.

Jotenkin Pride-juhlissa ollaan länsimaisuuden ytimessä. Kulttuurimme antaa kaikkien kukkien kukkia. Suurkaupungit ovat ylpeitä vähemmistöistään ja monet heterotkin osallistuvat Pride-tapahtumiin. Ruotsissa tässä ollaan kaikkein pisimmällä. Tukholman Pride on koko kansakunnan juhla, jossa juhlitaan Ruotsin erinomaisuutta ja suvaitsevaisuutta. Kulkueessa on edustettuna melkein koko yhteiskunta: puolueet, ay-liike, poliisi, opettajat, palomiehet ja armeija.

Pride-tapahtumia on aiheesta kritisoitu siitä, että kaupallisuus ja valtavirtaistuminen latistavat koko poliittisen viestin. Pitää kuitenkin muistaa, että iloinen Pride-tunnelma on edelleen länsimaiden etuoikeus. Heti Itä-Euroopassa seksuaalivähemmistöjen mielenosoituksiin osallistuminen on jopa hengenvaarallista. Tänäkin vuonna esimerkiksi Budapestissa äärioikeistolaiset ryhmät hyökkäsivät Pride-kulkuetta vastaan ja polttopullot lentelivät homobaareihin.

Jotain on pielessä, jos edes kaikissa EU:n jäsenvaltioissa ei voi olla oma itsensä joutumatta vaaraan. Itä-Euroopan tilanne muistuttaa meitä siitä, että kaiken glitterin ja eurohumpan keskellä Pridessa on perimmiltään kyse ihmisoikeuksista.

***

Oli mieletön fiilis päästä pyörimään alueella, joka on aina ollut suljettu. Tyhjä asvalttikenttä jatkuu niin pitkälle, että se on melkein kiinni Tervasaaressa ja Korkeasaaressa. Jos olisin juhannuksen Helsingissä, niin menisin grillaamaan sataman päässä olevalle betoniselle tekosaarelle, jossa voi ihailla kesä-Helsinkiä aivan uudesta vinkkelistä.

Kaupungin koneistolle pitää antaa pisteet siitä, että on tajuttu ottaa tämä mahtava alue väliaikaisesti kaupunkilaisten käyttöön. Pyöräreitin lisäksi alueelta löytyy taideseinä, skeittipaikkoja ja koriskenttä. Luvattua hiekkarantaa en kyllä löytänyt.

Väliaikaisuus on sellainen asia, jota kaupungissamme pitäisi arvostaa enemmän. Madonnan konsertti Jätkäsaaressa oli hyvä osoitus siitä, mitä mahdollisuuksia väliaikaisesti käyttämättömillä tiloilla on. Ja nyt tämä Kalasataman alue. Pienemmässä mittakaavassa kaupunki on pullollaan tyhjiä kiinteistöjä ja pajukkoa kasvavia tontteja, jotka voisi hyvin ottaa väliaikaiskäyttöön. Kaikkea ei tarvitse suunnitella viimeistä pilkkua myöten eikä kaikkea spontaania kieltää. Kaupunki elää ja murroskohtiin syntyy aina jotain mielenkiintoista.

Berliini taitaa olla paras esimerkki maailmassa siitä, miten erilainen vaihtoehtoinen meininki valtaa kaupungin tyhjiä tiloja. Viimeksi Tempelhofin vanha lentokenttä on muutettu kulttuurikeskukseksi ja kiitoradat yleiseksi puistoksi. Meillä Helsingissä ei ole niin väljää kuin kylmän sodan omituiseksi muovaamassa Berliinissä, mutta kyllä eilen illalla Kalasatamassa pyöriessä tuli ihan sellainen olo kuin olisi Berliinissä.

Menkää kaikki kesäretkelle Kalasatamaan. Suosittelen. Reitti lähtee metroasemalta.

Uutinen Kalasataman alueesta: www.uuttahelsinkia.fi

Kalasataman ideoineen suunnittelutoimisto Partin sivut: www.part.fi

Cafe Strindbergin häätö ei ehkä ole kulttuuriskandaali, mutta jotain masentavaa se kertoo ajastamme ja arvoistamme. Strindberg on ollut Helsingin näyttävin kahvila ja luonut pelkällä olemassaolollaan Espalle urbaania tunnelmaa. 90-luvun alussa sisutettu komea kahvilatila ja hieno terassi ovat jo alkaneet saavuttaa klassikon aseman. Toki joku voi sanoa, että kahdenkymmenen vuoden historia ei ole kovin pitkä. Mutta jos kaikki liiketilat sisustetaan ja remontoidaan vähän väliä uusiksi, ei tähän kaupunkiin ehdi koskaan kehittyä oikeita historiallisia miljöitä. On myös varsin kestämätöntä kehitystä heittää hienoja sisustuksia roskikseen vähän väliä.

En tiedä, mikä on Kämp Gallerian muutosideoiden takana. On puhuttu Cafe Kämpin suosimisesta, erilaisten asiakkaiden hakemisesta ja ihmisten houkuttelemisesta kauppakeskuksen sisälle. Oli perimmäinen syy mikä tahansa, voisi Kämp Gallerian kaltainen ylemmälle keskiluokalle suunnattu kauppakeskus osoittaa edes jonkinlaista ymmärtämystä kaupunkikulttuurista ja säästää upean kulmaliikehuoneensa kahvilakäytössä.

Minulta on kysytty, mitä voisin kaupunginvaltuutettuna asialle tehdä. Kaupunki ei tietenkään voi pakkolunastaa kahvilaa, vaikka mieli tekisikin, joten tässä tapauksessa asia on kyllä yksityisten yrittäjien välinen. Olen kyllä mielelläni yksityisenä kaupunkilaisena kirjoittamassa nimeni Strindbergin säilyttämistä vaativaan adressiin ja boikotoimaan Kämp Galleriaa.

Kaupunki voi sen sijaan vaikuttaa Cafe Engelin kohtaloon. Engel joutui väistymään kaupungintalokortteleissa alkaneen suuren remontin takia. Remonteista on väännetty kaupunginhallituksessa pitkään. Tarkoituksena on avata kortteleita ihmisille, luoda uusia kävelyalueita, avata uusia kauppoja, näyttelytiloja ja museoita. Korttelit ovat suurelta osin olleet vajaakäytössä ja yleisöltä suljettuja. Ongelmana on se, että kun talot remontoidaan kalliisti, ei vanhoilla Kiseleffin basaarin pikkuliikkeillä eikä ehkä myöskään Cafe Engelillä ole varaa palata vanhoihin tiloihinsa. Kaupunki voi myös sotkeutua kilpailuttamispykäliin. Minusta remontissa ja tilojen uudelleen jaossa pitää varmistaa, että saamme tiloihin parhaat mahdolliset vuokralaiset. Enkä tarkoita pelkkää korkeaa vuokraa, vaan laatua, osaamista ja kaupunkilaisten palvelua. Haluan, että Engel palaa paikalleen entistäkin parempana.

Surkeiden kahvilauutisten keskellä on sentään kaksi hyvääkin uutista. Kaupungin kaksi ensimmäistä kaupunkikortteleiden kehittämiskohdetta ovat hyvässä jamassa. Jugend-salihan annettiin aikoinaan onnettoman kilpailuttamisen seurauksena homovastaiselle kristilliselle yrittäjälle, joka pilasi hienon miljöön kaamealla sisustuksella ja ankealla meiningillä. Kahvila meni odotetusti konkurssiin. Nyt tilalla on perinteinen turkulainen kahvilayrittäjä Aschan. En ole vielä käynyt sisällä kahvilassa, mutta ainakin ikkunasta näytti, että sisällekin voisi mennä.

Toinen yleisölle avattu tila oli kaupungin rahatoimisto, johon avattiin Salutorget –ravintola ja kahvila. Remontti ja sisustus on todella onnistuneita, ja kahvila nostaa koko Havis Amandan seudun ilmettä. Jos kaupunki onnistuu luomaan samanlaista tunnelmaa koko kaupungintalokortteihin, niin saamme monta mukavaa katukahvilaa lisää.

Mikään kaupunkikortteleiden kahvila ei kuitenkaan korvaa Strindbergiä. Jatketaan Kämp Gallerian painostamista! Peliä ei ole vielä ainakaan lehtitietojen perusteella menetetty.

Samaan aikaan luottamustoimessani Helsingin kaupunginhallituksessa eteeni lyödään päivä päivältä synkempiä lukuja siitä, kuinka Helsingin talous on retuperällä: kulut kasvavat, verotulot pienenevät ja lainakanta kasvaa erittäin kovaa vauhtia.

Jokainen ihminen ymmärtää, että ikuinen kasvu on mahdottomuus, mutta silti koko yhteiskuntamme rakennettu kasvun varaan. Kun talous taantuu, syntyy työttömyyttä eikä tärkeitä yhteiskunnan toimintoja kuten kouluja ja sairaaloita pystytä ylläpitämään entisessä laajuudessa.

Joku tässä yhtälössä mättää ja pahasti. Miten niin me emme pysty pitämään yllä hyvinvointiyhteiskuntaa, vaikka talous ei kasvaisi yhtään?

Miksi palkkojen tarvitsee nousta joka vuosi? Mihin me oikein käytämme lisärahamme? Kuluttamiseen, joka lisää talouskasvua ja sitä kautta palkkoja ja sitä kautta taas kuluttamista, joka lisää… Lisää lisää lisää.

Tähän oravanpyörään täytyy tulla stoppi. Itse uskon, että jos pysähdystä ei edes yritetä tehdä hallitusti, tulee se rysähtäen eikä siitä seuraa mitään hyvää. Minulla ei ole valmiita vastauksia siihen, miten voisimme käytännössä luopua talouskasvuun perustuvasta yhteiskuntamallistamme, mutta haluaisin kovasti löytää niitä.

Tässä muutamia linkkejä aiheeseen:

Vihreän Sivistysliiton Onnellisuustalous-teema ja siihen liittyvä seminaari:
http://www.visili.fi/thinktank_onnellisuustalous.htm

Suomalainen Degrowth-blogi, jonka kautta pääsee tutustumaan maailmalla ajankohtaiseen talouskasvukritiikkiin:
http://www.degrowth.fi/

Wikipedian artikkeli Degrowthista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Degrowth
(katso myös laajat muunkieliset versiot)

WWF:n ja Demos Helsingin huhtikuussa julkaisema Onnellisuuspoliittinen manifesti:
http://www.wwf.fi/tiedotus/tiedotteet/tiedotteet_2010/onnellisuus_nostettava_politiikan.html

Lentojen seisahtumisen aiheuttama sekasorto avasi ainakin omat silmäni sille, kuinka valtavan yleistä ja arkipäiväistä lentäminen nykyään. En muista lukuja tarkkaan, mutta tällaisia taidettiin esittää:
- Euroopassa nousee päivittäin 28 000 lentoa
- Neljän päivän lentojen seisahduksen jälkeen 7 miljoonaa ihmistä oli jäänyt vaille lentoa.

Ilmassa säntäilevät niin firmojen huippuammattilaiset kuin luokkaretkeläisetkin. Erikoisinta oli huomata, että omista ystävistäni todella suuri osa juuttui johonkin ulkomaille tai joutui peruuttamaan matkansa. Parhaimmillaan/pahimmillaan yhdeltä ihmiseltä peruuntui kolme edestakaista lentomatkaa viikossa.

Onko tässä mitään järkeä? Voiko maailman lentoliikenne jatkaa kasvuaan entiseen malliin? Tätä tahtia joka kymmenes eurooppalainen on koko ajan matkoilla.

Olemmeko jo liian riippuvaisia lentoliikenteestä? Lentäminen on siitä hankala liikkumismuoto, että se kuluttaa hyvin paljon energiaa ja tämä energia on nimenomaan öljystä peräisin. Öljyä on kaikkein hankalin korvata lentoliikenteessä. Sähkölentokonetta ei ole vielä keksitty.

Itse asiassa uudet lentokoneet eivät kuluta erityisen paljon energiaa matkustajaa ja matkustuskilometriä kohden verrattuna vaikkapa henkilöautoon. Ongelmana on vain se, että lentomatkat ovat valtavan pitkiä ja vaativat siksi tonnikaupalla kerosiinia.

Toivon, että viime viikon kaaos vauhdittaa pikajunayhteyksien ja videoneuvottelujen käyttöönottoa. Nyt huomasimme, että ne eivät pelkästään vähennä päästöjä, vaan toimivat myös tarpeellisena vaihtoehtona lentämiselle ongelmatilanteissa.

Kaiken kaikkiaan lentokaaos muistutti – samalla tavalla kuin talven pakkaset ja tuiskut – että elämme turboahdetussa tehokkuusyhteiskunnassa, joka menee pienistä myöhästymisistä ja luonnonoikuista heti sekaisin. Me olemme tottuneet vaatimaan, että ruuhkabussin on tultava sekunnilleen viiden minuutin välein, Tampereelle on päästävä Pendolinolla puolessatoista tunnissa ja Tokioon on viuhahdettava puolessa vuorokaudessa. Ja kaikki tämä säässä kuin säässä.

Meidän pitäisi osata ottaa rennommin. Mitään peruuttamatonta ei tapahtunut, vaikka bussi jäi välistä, juna seisoi Toijalassa ja työmatka Pekingissä piteni viisi päivää.

No, nyt on päätetty, että hotellia ei siihen rakenneta. Aiheesta käytyä keskustelua ei pidä kuitenkaan unohtaa, vaan jatkaa heti pohdintaa Helsingin vapautuvien satama-alueiden käytöstä. Eteläsataman Kirjava Satama –hanketta pitää potkia eteenpäin eikä ajatella, että valtuuston nyt tekemä päätös jotenkin museoisi koko alueen.

Tulee myös muistaa, että Helsingissä on käynnistymässä ehkä kaikkien aikojen suurimmat rakennushankkeet, kun samaan aikaan suunnitellaan ja rakennetaan Jätkäsaarta, Kalasatamaa, Keski-Pasilaa ja Kruunuvuorenrantaa. Näille alueille tarvitaan korkeatasoista arkkitehtuuria eikä pelkästään tasalaatuisia laatikoita. Onneksi vaikuttaa siltä, että mielenkiintoista uutta kaupunkia on syntymässä.

Keskiviikon valtuusto hyväksyi myös toisen kaavan. Siitä ei käyty neljän tunnin keskustelua, vaan minä olin ainoa valtuutettu, joka käytti aiheesta puheenvuoron. Valtuusto päätti, että Vihdintien ja Malminkartanontien kulmaan rakennetaan valtava HOK-Elannon ostoskeskus, johon tulee Kodin terra –remonttimyymälä, S-market, ABC-asema ja muita kauppoja. Lisäksi rakennusmassan kylkeen nousee 11-kerroksinen toimistotorni (pdf-kuva kaavasta täällä).

Koko valtavasta rakennuksesta ei esitetty meille valtuutetuille yhtään havainnekuvaa. Näin kaavoitus yleensä Helsingissä kulkee. Ensin tehdään kaava yhteistyössä yksityisen tahon kanssa ja sitten paikalle suunnitellaan talo. On aika hassua, että Katajanokan hotellista oli esillä kaikki mahdolliset havainnekuvat, mutta tästä kaupunkikuvaa voimakkaasti muuttavasta rakennuksesta ei ollut mitään malleja.

Kaavamuutos määrää rakentamaan uuden kauppakeskuksen siten, että rakennusmassan eri osat erottuvat toisistaan. Muita määräyksiä ulkonäöstä ei ole. Pohdin, miten tähän voisi puuttua. Nostin asian puheessani esiin, mutta en tehnyt varsinaisia muutosesityksiä tai ponsia. Toki pitää olla niin, että jokainen rakennus Helsingissä pitää suunnitella korkeatasoisesti. Sen vaatiminen tässä yhteydessä erikseen olisi ollut erikoista. Rakennuslautakunta tulee myöhemmin myöntämään rakennukselle rakennusluvan ja siinä yhteydessä rakennuksen ulkonäköä arvioidaan.

Prismat ja ABC-asemat rumentavat Suomea monessa paikassa ja nyt pitääkin luottaa rakennuslautakunnan valvontaan, jotta tästä kauppakeskuksesta ei tule kauheaa möhkälettä. Kaava toki estää normaalin markettilaatikon rakentamisen.

Tontilla on nykyäänkin S-market, joka tullaan purkamaan uuden rakennuksen tieltä. Tontille on surkeat kevyen liikenteen yhteydet, ja malminkartanolaiset ovat loikkineet kauppaansa pientä mutaista polkua pitkin. Siksi teinkin valtuustossa ponnen, joka vaatii parantamaan pyöräily- ja kävely-yhteyksiä tontille, kun uusi kaava toteutetaan. Tämän ponnen katsoin tarpeelliseksi, koska uudessa kaavassa ei ollut määritelty riittävän hyvin kävelyreittejä ja koska uusi kauppakeskus tulee lisäämään alueen autoliikennettä huomattavasti. Ponsi meni hotellikeskustelun uuvuttamassa valtuustossa puolenyön aikaan läpi äänin 76-0.

Yksi asia minua näissä sinänsä tärkeissä väestönkasvu-uutisissa ärsyttää. Niissä kuvataan aina afrikkalaisia tai intialaisia köyhiä. Aivan kuin väestöräjähdys olisi yksin näiden ihmisten syy. Samalla unohdetaan, että väestömäärä on räjähtänyt Euroopassa jo aiemmin.

Euroopassa väestö alkoi kasvaa voimakkaasti jo 1700-luvulla. Euroopan väkiluku kasvoi lyhyessä ajassa moninkertaiseksi. Euroopan kaupungit paisuivat yli vanhojen kaupunginmuuriensa. Samalla miljoonia ja miljoonia eurooppalaisia muutti muihin maanosiin, erityisesti Pohjois-Amerikkaan.

Suomenkin väkiluku yli kolminkertaistui 1800-luvun aikana ja kaksinkertaistui 1900-luvun aikana.

1900-luvun jälkimmäisen puoliskon aikana länsimainen lääketiede ja parempi ravinto saavuttivat myös muut maanosat ja väestönkasvu alkoi kiihtyä myös näissä paikoissa. Samalla Euroopassa syntyvyys alkoi laskea. Euroopan väestönkasvu hidastui huomattavasti.

Usein väestön kehitystä kuvataan väestöllisen muuntumisen teorialla. Se kuvaa sitä, kuinka aluksi kuolleisuus vähenee ja väestö lähtee nopeaan kasvuun. Sen jälkeen ihmiset oppivat, että lähes kaikki lapset jäävätkin henkiin ja alkavat tehdä vähemmän lapsia, jolloin syntyvyys vähenee. Alussa on siis korkea syntyvyys ja korkea kuolleisuus ja kokonaisväkimäärä on pieni. Lopussa on alhainen syntyvyys ja alhainen kuolleisuus ja kokonaisväkimäärä on suuri. Teoria kuvaa hyvin tapahtunutta kehitystä Euroopassa. Monet kehitysmaat ovat nyt siinä vaiheessa, jossa kuolleisuus on laskenut, mutta syntyvyys on edelleen hyvin korkeaa.

Eurooppa on edelleen maailman tiheimmin asuttu maanosa eikä täällä juurikaan ole luonnontilaisia metsiä jäljellä. Afrikka taas on keskimäärin hyvin väljästi asutettu. Silti uutisissa ollaan huolissaan nimenomaan Afrikan luonnon köyhtymisestä maanviljelyn ja ihmisasutuksen levitessä. Uutiskuvissa näytetään ylikansoitettuja afrikkalaisia slummeja.

En halua mitenkään väheksyä kehitysmaiden väestönkasvun tuomia ongelmia. Toivon lämpimästi, että naisten koulutusta lisätään ja ehkäisyvälineiden saantia helpotetaan. Silti haluan muistuttaa, että meitä länsimaisia on jo nyt räjähdysmäisen paljon ja kaiken lisäksi me kulutamme luonnonvaroja moninkertaisesti kehitysmaiden asukkaisiin verrattuna.

Keskustelu lisäydinvoimasta käy Suomessa kuumana. Jostain syystä Suomessa ydinvoima on jo vuosia nähty ehdottoman välttämättömänä energian saatavuuden kannalta. Samaan aikaan muissa Euroopan maissa on panostettu tuulivoimaan ja muuhun uusiutuvaan energiaan aivan valtavan paljon enemmän kuin Suomessa.

Suomessa ei myöskään muisteta sitä, että jostain uraani on kaivettava ja että uraanilouhokset ovat todella suuri ympäristöongelma. Puhumattakaan siitä, että meidän sähkönjanomme takia olemme valmiit tuottamaan tähän maailmaan jätettä, joka säteilee tapaavasti satojatuhansia vuosia. Se on niin käsittämättömän pitkä aika, enkä ainakaan minä haluaisi olla tekemässä päätöksiä, jotka vaikuttavat kahden jääkauden yli.

Onneksi Suomeen ei tarvita yhtään uutta ydinvoimalaa. Sähkönkulutuksen tehostamisella ja panostamalla uusiutuvaan energiaan pystymme tyydyttämään energiantarpeemme.

Vihreät esittelivät tänään oman energiamallinsa. Vihreän kasvun mallissa osoitetaan, että Suomen nykyinen sähkön tarve, sähkön tarpeen ripeäkin lisääntyminen sekä sähkön tuotannon laskennallinen omavaraisuus voidaan tyydyttää ilman yhtäkään uutta ydinvoimalaa. Lue malli:

***

Vihreän kasvun malli turvaa yhteiskunnan sähkön tarpeen ilman lisäydinvoimaa

Työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan Suomen sähkön kulutus nousisi vuoteen 2020 mennessä 91 terawattituntiin. Jos oletetaan metsäteollisuuden rakennemuutoksen muuttuvan ripeäksi tuotannon kasvuksi, voisi Suomen sähkön tarve olla noin 96,5 TWh. Tästä nykyinen ja rakenteilla oleva kotimainen tuotantokapasiteetti riittää kattamaan noin 91 TWh, joten ero tuotannon ja kulutuksen välillä olisi 5,5 TWh.

Vastaavasti huipputehon tarpeen arvioidaan nousevan vuoteen 2020 mennessä noin 16 000 megawattiin. Ennakoitu sähköntuotantokapasiteetti yltää tuolloin 13 700–13 900 megawattiin, joten vajetta jäisi 2 100–2 300 megawattia.

Vihreän kasvun malli kattaa näillä oletuksilla ennakoidun vajeen sähkön tuotannossa ja tehossa ilman lisäydinvoimaa

1) tehostamalla energiankäyttöä, mikä vähentää sähkön ja siten tuotantokapasiteetin tarvetta (5 TWh ja 1 100 MW huipputehoa)
2) lisäämällä sähkön kysyntäjoustoa, mikä leikkaa kulutushuippuja ja vähentää huipputehon tarvetta (700 MW)
3) lisäämällä uusiutuvaa energiaa, mikä kattaa jäljelle jäävän kotimaisen sähköntarpeen (4,5 TWh ja 300 MW huipputehoa)

Energiankäyttöä tehostetaan toteuttamalla energiatehokkuustoimikunnan esitykset, korvaamalla sähkölämmitystä ja tehostamalla sähkön käyttöä palveluissa sekä kotitalouksissa. Kysyntäjoustoa vauhditetaan edistämällä sähkön markkinahintaan perustuvaa hinnoittelua. Uusiutuvaa energiaa lisätään kiihdyttämällä tuulivoiman rakentamistahtia ja metsähakkeen hyödyntämistä sähkön ja lämmön yhteistuotannossa.

Näillä toimilla saadaan sähkön tarvetta leikattua yhteensä noin 5 TWh eli yli yhden Loviisan ydinreaktorin vuotuisen tuotannon verran. Huipputehon tarve vähenee yhteensä noin 1 800 MW, mikä on enemmän kuin rakenteilla olevan viidennen ydinreaktorin teho. Sähkön tuotanto uusiutuvilla lisääntyy noin 4,5 TWh.

Mallissa on keskitytty sähkön kulutuksen ja tuotannon tarkastelemiseen vuoteen 2020 asti. Vihreät katsoo, että vuoden 2020 jälkeen tässä mallissa kuvattuja toimia tulee jatkaa, tehostaa ja täydentää. Tarkemmat päätökset 2030-luvun tuotantoratkaisuista ehditään tehdä tulevilla hallituskausilla.

Vihreän kasvun malli turvaisi Suomen sähköntarpeen ilman lisäydinvoimaa. Lisäsatsaukset energiatehokkuuteen ja tuuli- ja metsäenergiaan aiheuttaisivat jonkin verran kustannuksia, mutta sähkön kulutuksen väheneminen toisaalta leikkaisi energialaskuja. Viherviennin ja -työpaikkojen kasvu riittäisi todennäköisesti pitkälle kompensoimaan lisäkustannukset.

Energiaintensiivisen vientiteollisuuden kilpailukykyä voidaan turvata myös ilman lisäydinvoimaa. Mahdollisia keinoja ovat mm. energiaverotuksen muokkaaminen, haavoittuvien alojen tukeminen ja tuet energiatehokkuuden parantamiseen sekä innovaatioiden kehittämiseen.

Pelottava kasvisruokapäivä

Keneltäkään on tuskin jäänyt huomaamatta, että Helsingin kaupunginvaltuusto päätti Vihreiden aloitteesta ottaa käyttöön kouluissa viikoittaisen kasvisruokapäivän. Youtube-hitiksi noussut video kasvisruokapäiväkeskustelusta on katsottu jo yli 72 000 kertaa.

Kasvisruokapäivää vastustettiin mitä eriskummallisimmilla perusteilla. Viitattiin niin stalinisteihin kuin lapsuuden traumaattisiin ruusukaalikokemuksiin. Keskustelun taso on ollut monille järkytys. Anu Silfverberg jopa ilmoitti NYT-liitteen kolumnissaan menettäneensä uskonsa edustukselliseen demokratiaan.

Itse en nähnyt keskustelussa edustuksellisen demokratian kriisiä. Vastustajien argumentit olivat kyllä pahimmillaan surkuhupaisia, mutta niistä kuvastui oikea hätä puhujien oman maailmankuvan murtumisesta.

Monen valtuutetun mielestä kouluruoan ainoa kriteeri pitää olla sen ravitsevuus ja terveellisyys. He eivät olleet kuulleet, että myös kasvisruoka voi täyttää nämä kriteerit.

Maija Anttila (sd) piti keskustelua kasvisruoasta ”elitistisenä, moralistisena ja ällöttävänä”. Hänen mukaansa Vihreät edustavat nuorta sukupolvea, joka ei ymmärrä, että kouluruoka pelasti sodan jälkeen monen lapsen päivän.

Tässä on asian ydin. Suuret ikäluokat ja sosiaalidemokraatit rakensivat tämän maan ajatuksella, etteivät heidän lapsensa joutuisi syömään puuroa ja kaalia, vaan saisivat elää porisevien lihapatojen ääressä.

Liharuoka edustaa heille puhtaimmillaan kansamme edistystä pois nälkävuosista ja pula-ajasta. Politiikan tehtävä on edelleen lisätä tätä hyvinvointia – siis lisää lihaa lapsille.

Nyt tämän pilaakin uusi sukupolvi, joka ei osaa arvostaa lihapatoja, vaan haluaa ottaa ruoassa huomioon myös sen tuotantoon ja ympäristövaikutuksiin liittyvät asiat. Me kiittämättömät elitistit!

Oikeiston puolelta koko touhu nähtiin pakottamisena ja ohjailuna. Aivan kuin kouluissa ei jo nyt päätettäisi oppilaiden puolesta niin ruokalistan kuin lukujärjestyksenkin sisältöä.

Jos sosiaalidemokraateille politiikka edustaa lisääntyvän vaurauden jakamista kansalle, niin oikeistolle politiikka on valinnanmahdollisuuksien lisäämistä. Kaikkea pitää olla tarjolla, eikä ympäristökysymysten pidä antaa rajoittaa yksilön valintoja

Itselleni oli itsestään selvää kannattaa kasvisten osuuden lisäämistä kouluruoassa. Päätös oli juuri sellaista eteenpäin katsovaa politiikkaa, jota ilmastonmuutoksesta ja ruoan tehotuotannosta huolestuneet ihmiset meiltä poliitikoilta odottavat.